Kolme kattavaa kirjaa nisäkkäistä - opiksi, hyödyksi, iloksi! Ensimmäinen osa käsittelee erilaisten elinalueiden erityspiirteitä ja olosuhteita nisäkkäiden kannalta ja erityisesti Suomea elinympäristönä. Toisessa osassa esitellään nisäkkäiden ekologiaa, jota määrittävät ravinnonhaku, lisääntyminen ja kilpailu muiden kanssa. Nisäkkäiden aisteja esitellään erityisesti käyttäytymisen kannalta, samoin pohditaan nisäkkäille ominaista oppimista, jota voisi joissakin tapauksissa kutsua jopa älykkyydeksi. Kolmannessa osassa selitetään mm. nisäkkäiden evoluution pääpiirteissään ja tulevaisuudenkin ymmärtämisen kannalta tärkeitä käsitteitä, kuten luonnonvalinta tai sopeutuminen. |