Ajankohtaista » Tiedotteet » Maamme Suomi
Maamme Suomi kertoo suomalaisuudesta

Olot kehottivat kuvaamaan Suomea

Weilin+Göös on julkaissut 540-sivuisen suurteoksen Maamme Suomi. Teos kuvaa monipuolisesti Suomen maata ja kansaa ja sen aineellista ja henkistä kulttuuria 2000-luvulla. Teos raottaa myös tulevaisuuden verhoa. 

Maamme Suomi -teoksen päätoimittaja, dosentti Allan Tiitta selvittää kirjan syntytaustaa sen esipuheessa. ”Suomalaiset ovat vuosisatojen ajan halunneet kertoa ja kuvailla itselleen ja muille, minkälainen heidän maansa on. Henrik Gabriel Porthanin 1790-luvulla kokoama 'Om strorfurstendömet Finland' oli ensimmäinen laaja kuvaus Suomen luonnosta, kansasta ja kulttuurista. Teoksen avulla Porthan antoi oman maan ja emämaan Ruotsin asukkaille luotettavan kuvan valtakunnan itäisestä osasta ennen sen uutta vaihetta.
Kun Saksan yhdistyminen sai Venäjän 1800-luvun lopulla tiukentamaan otettaan Suomesta, maan johtavat tutkijat, kirjailijat ja taiteilijat julkaisivat senaattori Leo Mechelinin johdolla 'Suomi 19. vuosisadalla' -teoksen. Sen avulla pyrittiin levittämään ulkomaalaisille tietoa autonomisen Suomen luonnosta, historiasta, talouselämästä sekä kulttuurista ja osoittamaan Euroopan päättäjille, miksi pohjoista maata kannatti puolustaa. ”
Runsas sata vuotta on jälleen kulunut edellisen teoksen julkistamisesta, joten päätoimittaja Allan Tiitan mukaan "olot kehottivat" jälleen kuvaamaan Suomea.

’Maamme Suomi’ jakautuu kolmeen pääjaksoon. Niistä ensimmäinen, Maa, kansa ja talous, käsittelee Suomen historiaa, luontoa ja maan monikulttuurista väestöä. Artikkelit kuvaavat talouden, teknologian, hallinnon ja koulutuksen kehitystä ja saavutuksia ja selvittävät paikkamme maailmassa. Toinen pääluku Kansallinen kulttuuri vuorovaikutuksessa käsittelee suomalaisten arkea ja juhlaa, työtä ja vapaa-aikaa, asumista, ravintoa, pukeutumista, elämäntyylejä, populaari- ja musiikkikulttuuria sekä urheilua. Kolmas ja laajin jakso Tiede, tutkimus ja taiteet paljastaa, millaisen kuvan Suomi antaa itsestään kotimaassa ja maailmalla ja mikä on tärkeää suomalaisessa tieteessä, taiteessa, tutkimuksessa ja kulttuurissa – nyt ja tulevaisuudessa.

Teoksen toimituskuntaan kuuluvat päätoimittaja, dosentti Allan Tiitan lisäksi professorit Jyrki Nummi, Riikka Stewen ja Eero Tarasti sekä apulaisjohtaja, FK Riitta-Liisa Kuosmanen (WSOY) ja vastaava toimittaja, FT Anssi Mäkinen (WSOY). Kuvatoimituksen on toteuttanut FK Veikko Kallio ja graafisen suunnittelun ja taiton graafinen suunnittelija, arkkitehti Marko von Konow. Kaikkia aihealueita käsitellään maamme eturivin tutkijoiden, tiedemiesten ja asiantuntijoiden voimin ja sadoin tuorein valokuvin. Kirjoittajia on yhteensä 50.

Maamme Suomi. Julkaisija ja markkinointi: Weilin+Göös 2007. © WSOY ja tekijät 2007.
WS Bookwell Oy. Porvoo. ISBN 978-951-0-32214-7. 540 s. Yli 500 kuvaa. Koko 26,5 cm x 31 cm.

Lisätietoa: Päätoimittaja, dos. Allan Tiitta, allan.tiitta(at)stakes.fi ja
Weilin+Göös Oy:n tiedotus, Merja Kukkonen, merja.kukkonen(at)wg.fi, gsm. 040 5734 537.
Mediatiedotteet ja kuvat: ks. mediaosion kirjautumissivu.

Myynti: Weilin+Göös Oy:n kirjaedustajat ja teletoimistot. Hinta 240 €.
Lisätietoa hankinnasta antaa myös Weilin+Göös Oy:n asiakaspalvelu  asiakaspalvelu(at)wg.fi,
puh. 09-4377600, fax 09-4377334.

Käyttöehdot >